fbpx

Sähkön hintaa alennettava tehoreserviä käyttämällä

Ratkaisuja tilanteeseen on välttämätöntä saada. Esillä ollut sähkön arvonlisäveron alentaminen olisi tarpeen, mutta myös muita toimia tarvitaan sekä sähkön toimitusvarmuuden vahvistamiseksi että sähkön hinnan kohtuullistamiseksi.

Kunpa maatalouden merkitys ymmärrettäisiin paremmin!

Tuottajien ahdingon kohentamiseen on olemassa yksinkertainen tapa. Tuottajan pitää saada suurempi osuus ruokatuotteen loppuhinnasta. Nyt osuus on kohtuuttoman pieni verrattuna esimerkiksi kauppaketjujen osuuteen.

Lapsilisät tarvitsevat pysyvän korotuksen

Moni näyttää unohtaneen, että heti vuoden 2019 vaalien jälkeen keskustan vaatimuksesta hallitusneuvotteluissa sovittiin korotukset yksinhuoltajien ja monilapsisten perheiden lapsilisiin sekä opintotuen huoltajakorotukseen.

Saarikon esitys lapsilisän korotuksesta on hyvä alku

Hallitus on pyrkinyt tasapuolisesti huomioimaan hintojen nousun tilanteessa heikoimmassa asemassa olevia. Lapsilisän kertakorotus on pieni osa tätä kokonaisuutta. Lapsilisä pitää muiden etuuksien tavoin sitoa indeksiin ja tehdä myös siihen pysyvät korotukset.