Sievistä kannattaa ottaa esimerkkiä perhepolitiikkaan

Lapsiperheisiin tulee sijoittaa ennen kaikkea ihmisen ja ihmisyyden vuoksi, mutta se on myös taloudellisesti kannattavaa.
Eduskuntavaalit ovat arvovaalit

Isänmaamme tulevaisuuden kannalta on ratkaisevaa, millaiselta arvopohjalta toimivan eduskunnan kansa vaaleissa valitsee.
Pohjois-Suomen erityisasema kirjattava hallitusohjelmaan

Päätöksenteossa tuleekin muistaa, että koko maan asuttuna pitäminen on tärkeää sekä valtion talouden että turvallisuuden näkökulmasta. Asuttu raja on turvallisin raja.
Ilman yrityksiä olisimme pulassa

Tarvitsemme yritysten tuottamia työpaikkoja ja verotuloja, jotta voimme järjestää palvelut ja pitää heikoimmassa asemassa olevista huolta.