Perussuomalaisten Aittakumpu: Elokapina tarvitsee putkaakin enemmän lakkauttamista
Tiedote 8.6.2025
Vapaa julkaistavaksi
– Rikosjärjestö Elokapina pitää vihdoin kieltää – ja pikaisesti, vaatii perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu.
– Elokapina kehottaa jatkuvasti ihmisiä rikkomaan Suomen lakeja. Liike on toiminnallaan aiheuttanut merkittävää haittaa suomalaisille.
Aittakumpu jätti heinäkuussa 2024 eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa esitetään Elokapinan kieltämistä. Järjestön lakkauttamista koskeva kansalaisaloite taas saapui eduskuntaan keväällä 2025, ja sen käsittely on kesken lakivaliokunnassa, jonka jäsen Aittakumpu on.
– Elokapina tiedotti tänään sunnuntaina, että sen tavoitteena on järjestää poliisille ennätysmäärä kiinniotettavia ja että mukaan ilmoittautuneiden määrä ylittää jo pääkaupunkiseudun putkakapasiteetin. Tällaisen hölmöilyn on loputtava, Aittakumpu sanoo. – Poliisilla olisi muutakin tekemistä kuin kantaa näitä häiriköitä pois kaduilta. Entä kuinka monen pelastusajoneuvon ja muun tärkeän kulkuneuvon matka hidastuu? Miten kauan Elokapinan annetaan häiritä yhteiskunnan rauhaa ja vakautta?
Aittakummun mukaan myös Elokapinan taustalla toimivan Elonvaalijat ry:n toiminta tulee kieltää, koska se rahoittaa rikollisjärjestön toimintaa.
– On myös käsittämätöntä, että Koneen säätiö on jopa kehuskellut sillä, että se rahoittaa Elokapinan toimintaa. Kannatan kansalaisaloitteen esitystä siitä, että rikollisen toiminnan rahoittaminen tulee kriminalisoida, Aittakumpu sanoo. – Eduskunnan tulee vihdoin tehdä selväksi, ettei lakia rikkovaa ja muita ihmisiä haittaavaa toimintaa hyväksytä, vaikka sitä harrastettaisiin muodikkaan ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä.
Lisätiedot:
Pekka Aittakumpu
040 670 6032



