fbpx
Polt­to­ai­nei­den hintaa pitää laskea – edul­li­nen polt­to­ai­ne lisää os­to­voi­maa, hel­pot­taa kul­je­tus­ku­lu­ja ja tukee kan­san­ta­lout­ta

Mielipidekirjoitus Iijokiseudussa 3.6.2025

Poliittiset päätökset ovat näkyneet myönteisesti polttoainepumpuilla. Äskettäin Pudasjärvellä oli koko maan halvinta dieseliä ja hinta oli alle 1,5 euron litralta. Myös bensan hinta on laskenut paikoitellen alle 1,60 euroon litralta.

Polttoaineiden alentunut hinta on helpotus niin tavalliselle autoilijalle kuin kuljetusalan yrittäjille. Polttoaineiden hinta vaikuttaa laajasti myös muihin ihmisiin, sillä kuljetuskustannukset vaikuttavat muun muassa tuotteiden ja palveluiden hintaan.

Maailmanmarkkinahinnat vaikuttavat voimakkaasti raakaöljyn hintaan ja sitä kautta myös suomalaisten polttoainelaskuun.

Silti myös kansallisilla päätöksillä on merkitystä. Hallitus on keventänyt polttoaineverotusta ja pysäyttänyt jakeluvelvoitteen kiristämisen. Tämän suuntaisia ratkaisuja pitää tehdä myös jatkossa, etenkin kun EU:n liikenteen päästökauppa uhkaa nostaa polttoaineiden hintoja myös Suomessa.

Suomen EU-vaikuttamista on tällä kaudella terävöitetty. Tämä on välttämätöntä, koska Suomen erityisolosuhteet on huomioitava Euroopan unionin päätöksenteossa paremmin. Olennaista olisi myös se, että suomalaiset yksissä tuumin puolustavat maamme etua, mutta valitettavasti joitakin ei tunnu haittaavan lainkaan, vaikka maamme joutuisi kohtuuttomien ilmastotoimien maksajaksi.

On epäreilua, että monet puolueet ovat valmiita laittamaan autoilijat ja kuljetusyrittäjät ylikireän ilmastopolitiikkansa kärsijöiksi. Kaikille pitäisi olla selvää, että maapallon ilmasto ei pelastu, vaikka suomalaiset lopettaisivat liikkumisen kokonaan. Kohtuuttomat kustannukset suomalaisille tarkoittavat vain sitä, että tuotanto ja liike-elämä sekä niiden tuottamat eurot siirtyvät muualle.

Liikkumisen hinnan merkitys korostuu Pohjois-Suomessa ja Koillismaalla, jossa välimatkat ovat pitkiä. Perussuomalaiset ovat alusta asti puolustaneet autoilijan oikeuksia ja kohtuuhintaisia liikkumiskuluja.

Edullinen polttoaine lisää ostovoimaa, helpottaa kuljetuskuluja ja tukee koko kansantaloutta. Nykyisen hallituksen järkiperäinen ilmastopolitiikka tuo suoraa hyötyä suomalaisille.

Pekka Aittakumpu
Kansanedustaja (Ps.)

LISÄÄ
KIRJOITUKSIA