fbpx
Kehysriihestä merkittävä tuki lapsiperheille

Tiedote 24.4.2025

Vapaa julkaistavaksi

 

”Lapsiperheisiin liittyvistä asioista viestitään ja puhutaan usein varsin ongelmalähtöisesti. Siksikin hallituksen kehysriihen monien päätösten joukosta kannattaa nostaa esiin sieltä saatu merkittävä tuki maamme lapsiperheille”, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu.

 

Aittakummun mukaan pieni- ja keskituloisiin painottuva tuloverotuksen keventäminen ja verotuksen lapsivähennyksen tuplaaminen ovat tärkeitä perhemyönteisyyttä vahvistavia päätöksiä.

 

”Kun palkasta tulee isompi siivu pankkitilille, se tarkoittaa lisää rahaa lasten harrastuksiin, ruokaan ja perheen yhteiseen aikaan. Verotuksen lapsivähennys on käytännöllinen tapa tukea perheitä, erityisesti niitä, joilla on useampi lapsi. Se myös kannustaa perheen perustamiseen.”

 

Aittakumpu sanoo, että Suomi on hieno maa, mutta syntyvyyden lasku historiallisen matalalle on ongelma, jota pitää koettaa korjata.

 

”Moni nuori pohtii, onko varaa perustaa perhettä. Väestö ikääntyy, ja tarvitsemme elinvoimaisia perheitä pitämään yhteiskunnan pyörät pyörimässä.”

 

Aittakumpu tähdentää, että lapset ovat niitä, jotka tulevaisuudessa viljelevät maata, toimivat hoitajina, poliiseina, opettajina, autonkuljettajina, sähköasentajina ja lääkäreinä.

 

”Yhteiskunnassamme on valitettavan laajasti unohdettu, että lapsi on kansantaloudellisesti kannattava sijoitus. Perheiden hyvinvointi ei kuitenkaan ole vain taloudellinen kysymys – se on ennen kaikkea arvokysymys.”

 

Verotuksen lapsivähennys tuli käyttöön tämän vuoden alusta. Korotuksessa ei ole lasten lukumäärään perustuvaa enimmäismäärää. Jos henkilö on lapsen ainoa huoltaja eikä häneen sovelleta tuloverolain puolisoita koskevia säännöksiä, myönnetään korotus kaksinkertaisena.

 

Lisätiedot:

Pekka Aittakumpu

pekka.aittakumpu@eduskunta.fi

  1. 040 670 6032

LISÄÄ
KIRJOITUKSIA