Kolumni Pudasjärveläinen-lehdessä 7.12.2022
Luonnonsuojelua koskeva lakiuudistus on ollut viime aikoina julkisuudessa esillä. Keskustan arvoja ovat kestävä luontosuhde ja realistinen vihreys. Siksi meille on tärkeää, että luonnonsuojelulaki tuodaan nykyaikaan.
Luonnonsuojelulain uudistamisen tavoite on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Se on oikea tavoite.
Luonnon tilaa pitää parantaa, mutta samalla pitää turvata maan- ja metsänomistajien omaisuuden suoja ja kustannusten oikeudenmukainen jakautuminen. Suomen talouden kivijalkaa, metsien kestävää käyttöä, ei pidä millään verukkeella vaarantaa.
Siksi Keskusta vaati hallituksen esityksen valiokuntakäsittelyssä eduskunnassa sellaisten kohtien poistamista, jotka olisivat heikentäneet suomalaisten omaisuuden suojaa ja uhanneet metsiemme käyttöä.
Ministeriön virkavastuulla tekemän arvion mukaan uhanalaisiksi säädettävien luontotyyppien pinta-ala olisi voinut olla jopa yli 2 miljoonaa hehtaaria ja valtaosa siitä on metsätalouskäytössä.
Metsät ja puu tarjoavat suomalaisille valtavasti työtä ja myös ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Koillismaalla metsien merkitys tiedetään omakohtaisesti sukupolvien mittaisen kokemuksen kautta.
Myös vesilakiin ehdotetut korvauksettomat luontotyyppilisäykset poistettiin lakiehdotuksesta. Lopulta yhteisymmärrys pykälien poistamisesta syntyi kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa.
Keskustan eduskuntaryhmä ei hyväksy korvauksetonta ”harmaata suojelua”.
Kun muutamia pykäliä lakiesityksestä poistettiin, uudistuksesta tulee parempi, sillä luonnonsuojelua selkeytetään ja vahvistetaan. Esimerkiksi vapaaehtoisten suojeluohjelmien, kuten Helmi- ja Metso-ohjelmien asemaa vahvistetaan. Metsästäjien oikeudet laajenevat ja haitallisten vieraslajien poistoa helpotetaan kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa.
Lakiuudistuksessa huomioidaan keskustan vahvasti edistämä poikkeusluvalla ammuttujen valkoposkihanhien hyödyntäminen. Lausumaehdotuksessa edellytetään, että hallitus valmistelee välittömästi luonnonsuojelulain täydennyksen tämän osalta.
Luonnonsuojelulakia ei siis ole vesitetty eikä varsinkaan kaadettu. Uudistus ja sen myötä luonnonsuojelu Suomessa etenee. Omaisuuden suoja turvataan ja suojelun kustannukset jakaantuvat oikeudenmukaisesti.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. On tärkeää, että eduskunnassa pidetään huolta suomalaisten oikeuksista ja oikeudenmukaisesta kohtelusta. Pidetään koko Suomi elinvoimaisena ja hyvinvoivana.
Pekka Aittakumpu
Kansanedustaja (kesk.)



