Kaleva 8.11.2018

Oulun talousarviosta keskusteltaessa jotkut ovat jälleen väläyttäneet varhaiskasvatusoikeuden laajentamista. On huomioitava, että erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla on jo mahdollisuus kokopäiväiseen päivähoitoon, vaikka toinen vanhemmista olisi pois työ- ja opiskeluelämästä. Oulu on järjestänyt asian hyvin. Varhaiskasvatusoikeuden laajentamiselle ei ole tarvetta.

On tärkeää, että järjestämme lapsille parasta mahdollista varhaiskasvatusta. Nykyisessä keskustelussa ja jopa kaupunkien käytänteissä on kuitenkin nähtävissä omituinen vinouma, jonka mukaan varhaiskasvatus olisi jonkinlainen yleispätevä ratkaisu perheiden ongelmiin.

Pahimmassa tapauksessa perheen ongelmat jäävät käsittelemättä, jos kuvitellaan, että lapsen siirtäminen päivähoitoon on ainoa oikea ratkaisu eikä muuta tarvitse tehdä. Lapsen siirtäminen varhaiskasvatukseen ei esimerkiksi ratkaise perheissä olevia vuorovaikutus- tai päihdeongelmia.

Emmehän sivuuta tosiasiaa, että lapsen kasvun ja hyvinvoinnin perusta on hänen omassa kodissaan? Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, jonka mukaan vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Sopimus velvoittaa yhteiskuntaa antamaan vanhemmille ”asianmukaista apua heidän hoitaessaan lastenkasvatustehtäväänsä”.

Meidän tulee kuunnella lasten ja perheiden tarpeita, eikä sanella ylhäältä päin, miten perheiden tulisi lastensa hoito järjestää. Oulu onkin kartoittanut kyselyillä vanhempien ajatuksia päivähoitomaksuista sekä kotipalvelusta ja perhetyöstä.

Perheiden kuuntelemisen ohessa tarvitsemme lisää toimia vanhemmuuden vahvistamiseen. Asiantuntijoiden mukaan merkittävä syy lasten ja nuorten yleistyviin mielenterveysongelmiin on se, että monilta äideiltä ja isiltä on vanhemmuus hukassa.

Erityisesti meidän tulisi miettiä, mikä vaikutus lapsiimme on sillä, että tekniikan kehittymisestä huolimatta tai juuri sen vuoksi elämme yhä kiireisempää, juurettomampaa ja pinnallisempaa aikaa.

Myös perheiden rikkoutuminen ja vanhempien alkoholinkäyttö ovat suuria ongelmia, jotka heijastuvat lapsiin ja nuoriin. Esimerkiksi Oulussa suurin syy lastensuojelun sijoituksiin on vanhempien alkoholinkäyttö.

Meidän tulisi myös vakavasti pohtia, millaisen kuvan ihanne-elämästä rakennamme uudelle sukupolvelle. Onko tavoiteltavaa vain se, mitä kukin on saanut aikaan tai miten upealta oma elämä näyttää Instagramissa?

Entä millaisen kuvan päättäjät antavat asioiden tärkeysjärjestyksestä? Arvostammeko enemmän pintaliitoa ja trendikkäitä mielikuvia kuin heikoimmista huolehtimista? Riittävätkö rahat kivutta kaupunkipyöriin ja ojavaloihin, mutta eivät hoitajavastaanoton asiakasmaksuihin ja terveisiin koulutiloihin?

Olisimmeko ylipäätään onnellisempia, jos yhdessä edistäisimme enemmän perinteisiä terveitä arvoja kuten läsnäoloa ja yhteisöllisyyttä, uhrautuvaisuutta ja lähimmäisestä huolehtimista?

Pekka Aittakumpu

kaupunginvaltuutettu (kesk.)

hyvinvointilautakunnan jäsen

yksilöasiainjaoston puheenjohtaja

Oulu