Kaleva 29.1.2019

Suomessa on ollut pitkään tiedossa syntyvyyden romahtamisen vaikutukset väestön ikärakenteeseen. Asiaan herättiin silti laajemmin vasta äskettäin, kun Yle uutisoi muutoksen taloudellisista vaikutuksista. Muun muassa eläkejärjestelmä on haasteiden edessä.

On selvää, että tarvitsemme lapsiperheiden hyvinvointiin vaikuttavia ratkaisuja ja työperäistä maahanmuuttoa. Lapsiperheet tarvitsevat konkreettista tukea muun muassa lapsilisän ja kodinhoitajien muodossa. Tärkein syntyvyyteen vaikuttava tekijä on kuitenkin arvoissa ja asenteissa. Arvostammeko äitien ja isien kasvatus- ja hoitotyötä?

Tulevalla hallituskaudella erityistä huomiota on kiinnitettävä myös vanhustenhoitoon. Vanhustenhoidossa painopistettä on valtakunnallisesti siirretty voimakkaasti kotihoitoon. Tämä on hyvä niille vanhuksille, jotka pärjäävät kotonaan ja joilla on riittävästi hyviä ihmissuhteita.

Meidän tulisi nykyistä herkemmin tunnistaa ja tunnustaa, että kotihoito ei ole paras ratkaisu jokaiselle vanhuksille. Kaikki eivät halua asua kotona. Yksin asumiseen voi liittyä esimerkiksi yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Jotkut kotihoidon asiakkaat ovat niin huonossa kunnossa, etteivät pääse omin voimin sängystään ylös. Paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria.

Vanhuksen hoitoratkaisuja tehtäessä tulee huomioida hänen fyysinen ja psyykkinen kuntonsa, mutta yhtä tärkeää on nähdä sosiaalisten olojen merkitys. Sadat tuhannet vanhukset kärsivät yksinäisyydestä.

Myös Oulussa on kokeiltu ja otettu käyttöön uusia tekniikkaan perustuvia vanhustenhoidon ratkaisuja. Osa vanhuksista hyötyy suuresti esimerkiksi robotiikan avulla hoidetusta lääke- ja ruokajakelusta. Vaarana kuitenkin on, että palveluiden teknistyminen ja digitalisoituminen lisää vanhusten yksinäisyyttä, kun edes ruoanjakelija ei enää ole ihminen. Koneiden avulla vapautunut aika pitäisikin pystyä suuntamaan välittömään hoitotyöhön.

Valtakunnan tasolla tulisi parantaa myös kotihoidon työntekijöiden henkilöstömitoitusta, sillä moni hoitaja uupuu työtaakkansa alla. Tärkeää olisi kehittää myös hoitajien täydennyskoulutusta. Tähän voitaisiin päästä määrittämällä täydennyskoulutukseen valtakunnalliset kriteerit.

Mitä paremmin työntekijä tunnistaa vanhuksen mahdollisen terveydentilan heikkenemisen, sitä paremman elämän voimme turvata ikääntyneille. Samalla säästämme rahaa esimerkiksi erikoissairaanhoidosta. Ennaltaehkäisy on tässäkin avain parempaan huolenpitoon.

Digiaikana tiedon pitäisi liikkua ja tavoittaa, mutta joiltakin osin on käynyt päinvastoin. Keskellämme elää runsaasti ikäihmisiä, jotka eivät saa palveluja, koska eivät tiedä niistä. Monet eivät esimerkiksi tiedä, että voisivat hakea omaishoidontukea rakkaan läheisensä hoitamiseen.

Vanhusten palveluissa on paljon parannettavaa, mutta paljon on tehty myös hyvää. Suomen tuleekin olla hyvä ja turvallinen maa kaikenikäisille.